tiistaina, joulukuuta 11, 2012

Glühweinia ja joulumarkkinaprojektia Lyypekissä 5.-10.12. osa 2

Nyt kun reissulta on vihdoin kotiuduttu, vietimme yhden päivän Kööpenhaminassa lentokenttähotellissa lentokaaoksen vuoksi, on hieman aikaa kelata taaksepäin viikonlopun Bad Oldesloen markkinoihin. Opiskelijat kävivät rakentamassa myyntipöydän perjantaina ja ensimmäinen vuoro aloitti myyntinsä lauantai-aamuna kello: 10.00. Mukaan tsemppaamaan aamuvuorolaisten kanssa lähti Mercurian Minttu; myyntisaldoa saatiinkin ensimmäisenä päivänä noin 500 euroa, mikä ei ollut ollenkaan hullummin Bad Oldesloen kokoisilla markkinoilla.

Aamupäivällä lauantaina, käväsimme ennen tyttöjen myyntivuoroa katsastamassa "Fairytale wonderlandin" eli lastenmaailman Lyypekin keskustasssa. Käsityö oli esillä sielläkin. Wonderland koostui perinteisiin Grimmin satuihin perustuvista nukketeatterilavasteista, joista osa liikkui osa ei. Löysimme ja tunnistimme ainakin Lumikin, Max Ja Moritzin sekä Tähkäpään. Pieni lumikerros vain lisäsi paikan satumaisuutta, vaikka sää muuten olikin hyvin kostea ja kolea. Kävimme ostamassa pizzapalat markkinakojusta ja muutamassa vaateliikkeessä, jonka jälkeen oli aika lähteä takaisin hotellille, jotta tytöt pääsivät ajoissa pakkaamaan lämpimästi päälle ennen iltavuoroon Bad Oldesloehen lähtöään. Iltaryhmän mukaan lähti tällä kertaa Tomi. Ilta sujuikin hotellilla lötkötellessä ja töitä tehdessä etänä. Pistäydyimme iltavuoron jälkeen nopeasti pizzalla keskustassa, jonka jälkeen olikin aika mennä jälleen unille.

Sunnuntaiaamun vuoro olikin astetta haastavampi, sillä osa opiskelijoista oli saanut kuumetta ja flunssan ja sen taltuttamana heidän piti jäädä sängyn pohjalle makaamaan. Lähdimme siis markkinoille kolmen opiskelijan voimin. Onneksi kuitenkin saksalaisia opiskelijoita tuli paikalle kolme, joten ryhmämme pystyimme hoitamaan myyntihommat kunnialla. En ollut vielä nähnyt myyntipöytää kuin kuvissa, mutta paikalle päästyäni havaitsin sen olevan hyvin näyttävä ja suomalainen. Meidän starttiopiskelijoiden maalaama kaunis hyvän joulun toivotus istui hyvin sinisen värimaailman keskelle.

Hetken ihmeteltyämme ensimmäinen asiakas saapuikin ostamaan puisia jouluenkeleitä ja opiskelijat pääsivät tosi toimiin. Saksalaiset olivat hyvin mukana myynnissä ja auttoivat tulkkaamaan Mercurian opiskelijoiden vastatessa asiakkaiden houkuttelusta sekä rahastuksesta. Meiltä opiskelijoita oli mukana vain yksi, joten hänen ja allekirjoittaneen asiantuntemus tuotteista joutuikin koetukselle useaan otteeseen. Suomalainen käsi- ja puutyö kiinnosti saksalaisia kovin ja ostipa eräs saksalainen opiskelijammekin äidilleen visakoivuisen tuikkutelineen joululahjaksi. Markkinoiden pienuus ei tuntunut haittaavan, sillä asiakkaita riitti räntä- ja vesisaatesta huolimatta. Oli mukavaa tarkkailla suomalaisten ja saksalaisten opiskelijoiden saumatonta yhteistyötä, jossa jokainen oli 100 % mukana, vaikka aamulla en ollut varsin varma tilanteen haastavuudesta johtuen.

Sunnuntainkin saldo oli reilut 500 euroa, joten kaikenkaikkiaan markkinat onnistuivat hyvin. Iltavuorolaiset purkivat myyntipöydän Sepon kanssa ja saapuivat hotellille tunti vuoronsa loppumisen jälkeen. Ilaksi oli vielä luvassa illallinen saksalaisten kanssa, joten kahdeksan maissa suuntasimme kulkumme panimoravintolaan, jonka maan alla sijaitseva luolamainen ruokailusali oli 1200 luvulta peräisin oleva aarrekammio. Hyvästelimme saksalaiset illallisen jälkeen haikein mielin ja suuntasimme ajatuksemme kotia kohti. Aamulla matkasimme Hampuriin, jossa ehdimme pari tuntia kierrellä tuota allekirjoittaneen lempikaupunkia ja suorittaa viimeiset tuliaisostokset.

Kotimatka olikin sitten astetta seikkailullisempi lennon ollessa Hampurissa myöhässä 1,5 tuntia, joka aiheutti jatkoyhteyden kanssa ongelmia. Jäimme nalkkiin Kööpenhaminaan ja vietimme yön lentokenttähotellissa lentäen aamulla takaisin Helsinkiin. Markkina-automme keikkuu vielä laivassa ja tulee toivottavasti kotiin keskiviikkoaamuna.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti